(Olen kiukkuinen itsellenikin, koska tunnen vihaa sinun tekoasi kohtaan. Vihaisuuteni sinua kohtaan on oikeutettua ja että omia tunteita on turha hävetä, olivatpa ne millaisia tunteita tahansa.)
Ja nyt se vuoroni vihata sinua..
Kuva: varjostin / http://www.harhakuva.org
Me ei siis käytännössä riidelty, pari poikkiteloin sanottua sanaa siellä täällä. Välillä stressasin, ärähdin. Sinä inhosit riitelemistä, ja minä en osannut suuttua sinulle mistään. Sitten sovintohalit ja suukkoja, vaikkei riitaa ollut.
Lisäys alkuperäiseen tekstiin: Okei, aina joskus koitin loukata sua tarkoituksella, mutta siulla oli se asenne, että "antaa naisten meluta" ja sitten asetuin saman tien :D Kadun niitä kertoja, kun kiukuttelin sulle suotta jostakin tyhjänpäiväisestä asiasta, vaikka teinkin niin harvoin. Rakastan sua.
Mutta joo. Tämä itsemurha on sellainen asia, että minun tekisi mieleni repiä sinua, heittää sinua seinää vasten ja lyödä.! Jos se olisi oikeasti mahdollista, niin tuskin iskisin sinua millään, sellainen ei tulisi mieleenkään. Itkisin sinua vasten, että palasit sittenkin. Mutta kun et palaa - siksi tahtoisin piestä sinua, olen pettynyt ja epätoivoinen. En osaa sanoa, teitkö väärin. Et sinä oikein tehnyt, mutta en siitä väärästäkään tiedä... tai jos pitää valita, että oikein vai väärin, niin väärin.
Sinua voi melkein lyödä. Oot hautuumaan ruumishuoneen kappelissa. Eilen illalla kävelin kappelin viereen ja tuijotin seinää tietäen, että välimatkaa on muutama metri. Ja raivosin täyttä kurkkua "sinulle", että HAISTA SINÄ PASKA! Jepikuittaa, hautuumaalla ei saisi pitää meteliä. Yksi lysti kaikki.
Tämä on minun vuoroni tuntea täysillä. Haluan rääkyä kuin lapsi, että tule takaisin ja vastaa aiheuttamastasi kärsimyksestä... Ettäs kehtasit suunnitella tällaista tekoa! Sinulta en voi odottaa enää ääneen lausuttua pahoittelua, tyynnyttävää kosketusta, halia, mitään. Et kuule vaikka kuinka huutaisin.
Käyn sattuneesta syystä psykiatrisella sairaanhoitajalla kerran viikossa. Hän sanoi, että voin miettiä, mitä sinä Jaakko minulle sanoisit, jos voisit jotakin sieltä kuoleman takaa puhua. Tuo sairaanhoitaja kysyi, että mitä luulen: pyytäisitkö anteeksi. Uskoisin, että kyllä varmasti pyytäisit anteeksi aiheuttamaasi tuskaa, vaikka toisaalta tuntisit vieläkin, ettet jaksa elää. Olisit voinut silti yrittää vielä vähän enemmän.
Tästä vihan ilmaisukyvystäni olisi vissiin varaa jakaa muillekin. Olen puhunut monelle siitä, miten tunnen vihaa sinua kohtaan: äidilleni, parille tuttavalleni ja sinun sukulaisillesi. Se ei taida olla viisasta, että puhuisin muille lisää vihan tunteesta. He joko a) hämmentyvät tai b) itketän heitä, kun olen niin vihainen sulle. Voi olla parempi, jos koitan lähinnä vain kuunnella heitä, enkä puhu vihastani mitään.
Tajuan myös, että ei pitäisi kirjoittaa näin myöhään tällaisia viha-asioita, sillä tämä aika - kello kaksi yöllä - värittää tätä tekstiä kiukkuisempaan suuntaan kuin olisi tarkoitus. No, luulis, että ainakaan mikään ei "patoudu" :D Sinä käyttäydyit toisin.
Sinulla oli tapana suuttua sisään päin... ja räjähtää sisään päin. Sinä vain vetäydyit ja otit kaljan. Kun nähtiin, saatoit ensimmäisenä ärähtää, että "Voi vittu, että vituttaa Matti/Maija Meikäläisen käytös. Tekis mieli sanoa hänelle joskus asiat suoraan. Ensi kerralla kyllä sanon pari valittua sanaa hänelle, kun nähdään..." Et sinä hiiskunut koskaan valittuja sanoja niillä seuraavilla kerroilla kenellekään, sillä rauhoituttuasi ajattelit, että "mitä suotta", etkä kehdannut loukata ketään.
Vaikka riehun sulle kuin pieni raivohärkä, että vihaan sua, niin totta kai rakastan sinua. Me sovittiin jokainen riitamme, joten sovitaan nyt tämäkin "riita" tältä erää. Hyviä öitä ja hali. En tarkoita sanoillani mitään pahaa. Rakastan sinua niin paljon, että kai sitä vihaa on sen mukaisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti